Tietoa minusta
Olen pohjakoulutukseltani kemiantekniikan insinööri. Äitiyslomalla toisen ja kolmannen lapsen välissä kaipasin tekemistä ja ajauduin ensimmäiselle perinteisen jäsenkorjauksen kurssille Tuusulaan. Ihastuin hoidon kokonaisvaltaisuuteen ja sisäinen insinöörini tykästyi ratkomaan kehon ongelmia. Aluksi kurssien käyminen oli kotiäidin harrastus, mutta jo ensimmäisen vuoden jälkeen oli selvää, että tulisin työllistämään itseni tällä alalla.
Olen valmistunut perinteiseksi jäsenkorjaajaksi 1.3.2014 Helsingissä, koulutus sisälsi perus-, jatko- ja erikoistumisopintoja yhteensä 340 tuntia, hoitoharjoittelua 172 tuntia, päättötyön ja käytännön hoitonäytön. Perinteisen jäsenkorjauksen lisäksi olen opiskellut mm. lymfahierontaa, purentalihasten käsittelyä ja faskiamenetelmiä ja tarvittaessa voin yhdistää niitä myös hoitoosi, mutta keskustelemme asiasta aina tapauskohtaisesti. Minulle tärkeää hoitotyössä on asiakkaan kokonaisvaltainen hoitaminen ja ongelman syyn löytäminen. Ei riitä, että hoidetaan vain oiretta vaan yritetään myös löytää syy oireisiin, jotta saataisiin pidempiaikainen hoitotulos.
Sairastan Ménièren tautia, joka aiheuttaa huimauskohtauksia. Huimauskohtausjaksot ovat aaltomaisia ja ennakoimattomia. Tällä hetkellä työskentelen vain osa-aikaisesti, joten vapaita aikoja on hyvin vähän.
Ajankohtaisimmat tiedot päivitän Facebook-sivulleni:
Yhdistyksemme sivuilta löydät maakunnittain perinteisiä jäsenkorjaajia, mikäli minulla ei ole vapaita aikoja:
Täydennyskoulutukset:
-13.-15.3.2015
-22.5.2016
-26.-28.8.2016
-14.10.2017
-24.-26.2017
-31.8.-2.9.2018
-13.-14.1.2024
************************************
- Lymfaterapiakurssi 30.9. - 2.10.2016
- Lymfaterapian jatkokurssi 10. - 12.2.2017
- Hierontatekniikkakoulutukset 3.-4.3.2017:
- Hengitystä avaava ja aktivoiva hieronta (8h)
- Purenta-alueen hieronta (4h)
- Myofaskiakurssi (toimivat jalat 17h) 30.11.-2.12.2018